Vaihtovuoden jälkeen

Kotiinpaluusta on vierähtänyt yli puoli vuotta, ja tämä viimeinen merkintä on roikkunut siitä asti keskentekoisena. Meinasin jossain vaiheessa vaan hylätä koko merkinnän, mutta ajatus jäi vaivaamaan. Blogi on ikään kuin kesken edelleen, ja roikkuu siksi jossain mielen perukoilla. Kun aika kului, rupesi tuntumaan suorastaan nololta ajatukselta enää kirjoittaa tätä. Tämän merkinnän julkaisupäivä kun on kiistaton todiste mun saamattomuudestani... Tänään kuitenkin tuli vastaan ensimmäistä kertaa iäisyyksiin tilanne, että mulla ei ollut mitään mitä pitäisi tehdä. Ei rästihommia! Ei esseitä eikä partiojuttuja, ja koska on lauantai enkä voi soitella mihinkään, on kesätyönhakukin niin hyvällä mallilla kuin se vaan voi tällä hetkellä olla. Siispä päätin repäistä nyt juuri ja kirjoittaa tämän loppuun. :)



Suomeen tultuani ehdin lomailla viikon verran ennen kuin aloitin kesätyöt Kangasalan seurakunnalla Pyysalon leirikeskuksen keittiössä. Koska Joensuussa ei ollut tiedossa luentokursseja, en lähtenyt syksyllä sinne takaisin ollenkaan, vaan jäin Kangasalle kotinurkkiin. Syksyn aikana olen kirjoitellut esseen toisensa jälkeen Jyväskylän avoimelle yliopistolle, jolla parhaillaan suoritan suomi vieraana ja toisena kielenä -sivuainekokonaisuutta. Samat kurssit jatkuvat vielä kevätlukukaudella. Koulujuttujen lisäksi vedän taas partiossa seikkailijajoukkuetta ja olen Roineen Tyttöjen seikkailijaikäkausivastaava sekä varastonhoitaja. Tekemistä siis riittää.



Toukokuussa blogi jäi Singaporesta kotiutumiseen ja sekavaan nettiongelmaan, jota Elinan kanssa selviteltiin. Nettiepisodi selvisi sitten, tosin vähän turhauttavasti. Japanissahan liki kaikki nettiyhteydet ovat kahden vuoden kytkykauppoja, joiden kesken sulkeminen maksaa paljon. Me tiesimme tämän, mutta käsityksemme oli koko vuoden ollut, että firma oli tarjonnut vaihto-oppilaille erikoistarjousta, eli jos sinä yhtenä tiettynä päivänä sulkisi nettiyhteyden, sulkeminen ei tavallisesta poiketen maksaisi mitään. Nettifirman väki otti meidän selityksemme tosissaan ja työntekijät ottivat selvää, mistä meille on voinut tällainen käsitys tulla. Kaivoivat jopa parissa päivässä esille jostain sen powerpointinkin, joka meille oli syksyn ensimmäisellä viikolla näytetty yliopistolla.

Lopulta selvisi, että me olimme yksinkertaisesti ymmärtäneet diilin väärin jo syksyllä. Powerpointissa näkyneen taulukon mukaan sulkemispäivä voi esimerkiksi olla 22.5. ja tänä kyseisenä päivänä ei tarvitsisi maksaa mitään, riittää kun vierailisimme jossain firman liikkeessä jättämässä nettipalikat pois. Kytkysopimuksen lopettaminen maksaisi silti tavallisen summan, mutta se otettaisiin meidän tileiltä automaattisesti samalla tavalla kun netin kuukausimaksu oli maksettu koko vuoden.

Toisin sanoen, powerpointissa näkynyt 22.5. - 0¥ tarkoittikin vain sitä, että palautuspäivänä (jonka saisimme siis vapaasti valita itse) ei tarvitsisi viedä käteistä rahaa mukana liikkeeseen, jonon nettipalikkamme palauttaisimme. Selvähän se.

Siinä vaiheessa tietenkin ärsytti että olimme eläneet ihan väärässä luulossa koko vuoden, ja myös nolotti kun olimme olleet niin kipakoita aiemmin siellä myymälässä. Mutta eipä siinä tarvinnut enää tingata. Kun kerran palautuspäivällä ei ollut väliä, pidimme nettipalikkamme vielä muutaman päivän itsellämme ennen kun veimme ne pois ja käytimme kaverin palikkaa loppuajan. Vika nettilasku lähti tililtä sitten aikanaan kesäkuun puolella.


Yksi Gotenyaman talon asukkaista: Koharu. Suloinen pieni peto, joka vuoronperään kerjäsi rapsutuksia ja hyökkäili varpaiden kimppuun. :D

Viimeinen viikko oli odotetusti kuin ensimmäinen viikko käänteisenä. Papereiden palautusta, polkupyörien poismyymistä, asunnon tyhjennystä. Tyhjensin ja siivosin oman asuntoni putipuhtaaksi viimeisellä viikolla, minkä jälkeen palautin avaimet vuokraisännälle ja kannoin matkalaukkuni, rinkkani ja vuodevaatteeni patjoineen, tyynyineen päivineen Elinan ja kumppaneiden talolle Gotenyamaan. Siellä sain yöpyä viimeiset yöt Elinan kämppiksen isossa huoneessa ja sain vielä jättää vuodevaatteenikin sinne heille. Tuli hyvä mieli kun ei sentään tarvinnut heittää ihan hyvää, uutta patjaa ja peittoa pois. Asunnostanihan olin joutunut pistämään roskiin aivan kaiken, kun vuokraisäntä käski, että asunnon tulisi mun lähtiessäni olla aivan tyhjä.


Kyltissä lukee "Onnittelut valmistumisesta!"


Loppuseremonia oli ihan samanlainen kuin vuoden avajaisseremonia.


Hieno loppuseremoniassa saatu kansio on oikeasti tyhjä, ja varsinaiset todistukset saatiin myöhemmin.

Viimeinen aamu oli kirpeänviileä ja sumuinen, kun halasimme talossa asuvat kaverit viimeisen kerran ja lähdimme laukkuinemme junalle kohti Kansain lentokenttää. Lentokentälle mua olivat tulleet saattamaan Kana ja Nakain perhe. Sain heiltä läksiäislahjat ja -kirjeet, ja kyllä siinä itku tietenkin tuli kaikille kun halattiin ja otettiin viimeiset valokuvat.

Lentokentällä vilkuttaminen on kyllä aina kamalaa riippumatta siitä, onko lähdössä vai jäämässä. Kyllähän siinä itki jo valmiiksi ikävää kavereita ja koko mennyttä vuotta kohtaan, mutta samalla oli jo täpinä päällä. Kellon kierrettyä kerran ympäri olisin jo Suomessa!



Kotimatka oli hämmentävän nopea ja yksinkertainen. Matka meni nopeasti ja kun tulimme lentokoneesta ulos, saimme laukkumme ja kävelimme lentokentän aulaan, missä äiti, Hansku ja Emma olivat mua vastassa. Elina lähti veljensä kanssa omalle autolle ja me omallemme, tuntui kuin viimeinenkin ripaus Japanista olisi jatkanut eri suuntaan. Automatka kotiin meni hyvin ja kotona oli makaronilaatikkoa pöydässä. Iltapäivällä oli epätodellinen olo. Olinko ollut poissa ollenkaan?

Oli ihanaa olla kotona ja haikeaa ajatella mennyttä vuotta. Kummityttö oli kasvanut valtavasti. Yksi koira oli vanhentunut ja toinen ilmestynyt taloon. Seuraavien kuukausien ajan varmaan joka toinen lause, jonka suustani päästin, alkoi "Japanissa--" tai "Yks vaihtokaveri sitä ja tätä ja tuota." Kesätyöt Kangasalan seurakunnalla, Pyysalon keittiöapulaisena veivät niin paljon aikaa ja energiaa, että hädin tuskin vaivauduin avaamaan tietokonetta. Kauan odotettu Suomen partiolaisten suurleiri Roihu oli mahtava reissu. Töissä oli kivaa ja kotona oli parasta. Kotona ainoa murhe oli Manta, jonka takajalat olivat jo ihan tosi heikossa kunnossa. Mantan viimeinen kesä loppui syyskuun puolivälissä, ja samalla tuntui loppuvan omakin kesä. Onneksi on vielä toinen karvakorva, Rovaniemeltä haettu Liekki-husky heiluttamassa häntää häkissään. ♥

Koko kesän ajan olin vakaasti sitä mieltä, että nyt ei tarvitse mennä pitkään aikaan uudestaan Japaniin. Olenhan sentään käynyt siellä kerran vuodessa kesästä 2011 asti. Kavereita lukuunottamatta ei ollut tippaakaan ikävä Japania. Sitten kesä meni ohi ja uudet vaihtarit lähtivät Japaniin, ja yhtäkkiä huomasin miettiväni, milloin sitä seuraavan kerran lähtisi... Nyt kuitenkin Japani saa odottaa jonkin aikaa. Haluan nähdä välillä Eurooppaa! Täällä lähelläkin on niin monta paikkaa, jotka haluaisin nähdä. Varsinkin nyt, kun eri maissa on kavereita näyttämässä paikkoja. Ehkä sitä joskus lähtisi Amerikkaankin. Kanada varsinkin houkuttaisi, ja on Jenkkilässäkin monta paikkaa jotka pitäisi nähdä.

Mikä on muuttunut elämässä vaihdon jälkeen?

Moni sanoo, että vaihtovuosi on opiskelujen parasta aikaa, ja kyllähän mäkin tämän allekirjoitan. En vertaa Suomessa vietettyihin yliopistovuosiin, koska tilanne on niin toinen, mutta on vaihdossa silti ihan parasta. Vaihdossa maailma avartuu sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti, puhumattakaan siitä loikasta, jonka sekä englannin että japanin kielitaito mulla teki vuoden käytön aikana. Jotkut sanovat olevansa ihan eri ihmisiä vaihdon jälkeen. Mä en mene niin pitkälle, mutta paljon silti opin uutta itsestänikin. Jokaiselle, joka kysyy kannattaako vaihtoon lähteä, vastaukseni on selvä: kyllä kannattaa!

Japani jätti jälkeensä myös hassuja juttuja. Varoin koko kesän maanjäristyksiä. Aina kun yksi Pyysalon jääkaapeista tärähti jäähdytyskompressorin sammuessa ja täräytti samalla koko keittiön työpöytää, hätkähdin tärinää. Sama tilanne, jos joku väpätti jalkaa ruokapöydän toisella puolella niin, että koko pöytä tärisi. En pelännyt, mutta aina sitä vähän yllättyi.

Toinen hauska juttu on bussikortti, joka Japanissa leimattiin sekä bussiin astuessa että bussista poistuessa. Käytännössä istuin siis aina kaikki lyhyet matkat bussikortti kädessäni. Nyt huomaan Tampereella lähes joka kerta istuvani bussissa kortti kädessä ihan suotta. :D

Sain pari päivää sitten sähköpostiin ilmoituksen siitä, että viimeisetkin Japanissa suorittamani opintopisteet on nyt hyväksiluettu mun tutkintooni. Pistin saman tien amanuenssille sähköpostiviestin. Kandintutkinto on siis kasassa ja nyt vain odotellaan tutkinnon sulkemista ja papereita! Ensi syksy on vähän auki vielä: haen kevään maisterihaussa Tampereelle lukemaan suomen kieltä. Jos pääsen läpi, jään syksyllä Tampereelle. Jos en, lähden taas Joensuuhun. Peukkuja saa pitää. Katsotaan kuinka käy! :)

Tämän kirjoituksen myötä blogi hiljenee nyt kokonaan. Kirjoittaminen oli kuitenkin niin kivaa, että ehkä taas joskus voisin kirjoitella reissuista! Myöhäinen, mutta valtava kiitos kaikille lukijoille, oli kiva olla toisella puolella maailmaa kun samalla tiesi, että niin moni oli kotimaassa kiinnostunut lukemaan mun kuulumisiani. Hyvää kevättalvea kaikille!

137 kilometriä Päiväntasaajalle ja 60 Awajille

Kouluvuosi on ihan lopuillaan jo, ja meillä vaihtareilla on koeviikko menossa. Viralliset koepäivät ovat tämä perjantai sekä ensi viikon maanantai ja tiistai, mutta käytännössä koko tämä mennyt viikko tuoksahti aika vahvasti koeviikolta: maanantaina japaninkurssin puhekoe, torstaina kanjikurssin lukukoe, historianesseen palautus ja koto-esitys, ja tänään varsinainen japaninkoe. Maanantaina on vielä kanjien ja historian koe, ja sitten olenkin valmis! ♥

Palaan kuitenkin vielä hetkeksi kaksi viikkoa taaksepäin, kun heti vapun jälkeen lähdettiin kaverini Annin kanssa viikoksi Singaporeen!



Olin jotenkin kuvitellut, että Singapore olisi aika lähellä Japania. Siis vähän niin kuin Korea tai Hongkong, ehkä kolmen-neljän tunnin lentomatkan päässä. Lippuja tarkastelemalla selvisi että itse asiassa matka-aika oli melkein yhdeksän tuntia suuntaansa. Siis melkein sama matka kuin Japanista Suomeen! Oman lisäkivansa matkaan toi se, että meidän ns. suorilla lennoilla Osakasta Singaporeen olikin välilasku Taiwanissa. Siis laskeuduttiin Taipein kentälle, marssittiin ulos koneesta, kierrettiin henkilökunnan opastamana lentokentän ympäri ja uuden turvatarkastuksen läpi takaisin samalle portille, josta hetken kuluttua päästiin sisälle samaan koneeseen. Suurin osa matkustajista oli menossa vain Osakasta Taipeihin, ja meitä Singaporeen saakka jatkavia oli ehkä tusinan verran. Taipeista nousi sitten kyytiin meidän lisäksi Singaporeen menijöitä kone täyteen asti. Lento ei siis ollutkaan 8,5h vaan ennemmin 3h(+1h vaihto)+5,5h. Onnistui se näinkin.

Mulla oli lääkkeistä huolimatta molempien lentojen ajan aivan karmean huono olo, vaikkei kone tainnut edes heilua kovin pahasti. Lisäriemua tähän kuvioon toi se, että koska kyseessä ei ollutkaan yksi pitkä lento, vaan kaksi lyhyttä lentoa, konekin oli lyhyiden lentojen kone. Tarjolla ei siis ollut minkäänlaista viihdettä saati ruokaa, ja penkkirivitkin oli esim Finskin isoja koneita paljon kapeammat niin että mullakin oli koko ajan polvet edessäistuvan selkää tönimässä, vaikken varsinaisesti ole erityisen pitkä ihminen. Toisaalta ihan jees että ruokaa ei ollut kaikille tarjolla. Joku meidän lähellä istuva oli erikseen ostanut itselleen ruuan ja se haju oli jotain ihan järkyttömän hirveää kun oli valmiiksi jo huono olo. Hirvittää ajatellakin millaista olisi ollut jos koko koneelle olisi jaettu ruuat eteen silloin. Tuskin tarvitsee erikseen painottaa sitä, miten onnellinen olin kun päästiin maahan. :P

Singaporen lentokenttä oli yöllä yhden jälkeen hämärä ja hiljainen. Viininpunaiset, pörröiset lattiamatot vaimensivat harvojen liikkuvien ihmisten askelten äänet. Siellä täällä torkkui väkeä penkeillä, ja taustalla soi Yiruman kappale Kiss the Rain. Aika tunnelmallista oli täytellä maahansaapumislomakkeita tyhjässä vastaanottohallissa. Suurin osa Taipeista tulleista matkustajista oli ilmeisesti Singaporelaisia, koska he pääsivät suoraan omasta portistaan läpi. Mun ja Annin kanssa täytteli turistilappusia vain pari muuta matkustajaa.

Lentokentältä otettiin ensimmäinen vastaantullut taksi, jolle annettiin hostellimme osoite. Singapore ei ole valtavan suuri kaupunki, joten matkaan ei mennyt kauan. Määränpäässä ajeltiin hetken aikaa Lavender Streetiä edestakaisin kun etsittiin oikeaa talonnumeroa. Meidän etsimämme paikka oli nimeltään Green Kiwi Backpacker's Hostel, jonka numerokyltti lopulta löytyikin yhden talon seinästä. Mikään maailman näkyvin paikka hostellimme ei ollut - vain yksi kapea ovi, jolta johti suoraan pitkät portaat yläkertaan.

Hostellissa oli nettisivujen mukaan 24h respa, joten meitä ei huolettanut se, että kello oli lähempänä kolmea kun päästiin perille. Oveen oli teipattu nippuun taiteltu lappu, jossa luki mun nimeni. Paperin sisällä viestinä oli ovikoodi. Kiivettiin portaat ylös, jätettiin kengät eteiseen ja astuttiin sisään aulaan. Respa oli kiinni. Valot pois ja verho edessä. Kävi ilmi, että se 24h respa tarkoittaa juurikin tätä laputusta, kun löydettiin seuraava tiskin reunaan teipattu, mulle nimetty viesti. "Tässä teidän huoneen avain. Tehkää check-in sitten aamulla. :)" Mikäpä siinä. Löydettiin huoneemme, hiippailtiin hiljaa sänkyihimme (tai niin hiljaa kuin korkeaan, epäkäytännöllisillä tikkailla varustetun kerrossängyn yläkertaan nyt voi päästä) ja oltiin unessa melkein heti.









Me lähdettiin Singaporeen ihan ilman mitään kummempia suunnitelmia, luottaen siihen että hostellin väki osaa kyllä kertoa mihin kannattaa mennä. Hostellin oleskeluhuoneen seinät oli kuitenkin tapetoitu niin hyvin erilaisilla reissuvinkeillä, ettei meidän tarvinnut kysellä henkilökunnalta juuri muuta kuin reittiohje lähimmälle metroasemalle. Seiniltä löytyi joka päivälle ohjelmaa. Tässä välissä huomautan ennen kuin unohdan, että Green Kiwi oli muuten tosi kiva ja asiallisenhintainen hostelli! Jos koskaan menet Singaporeen ja tarvitset edullista majoitusta, etkä kauhistele kymmenen hengen dormihuoneita, niin suosittelen lämmöllä! Henkilökunta on ystävällistä ja puhuu pätevää englantia, ja paikka on tosi siisti. Toki dormihuoneessa nukkuminen tarkoittaa että sitä on kaikkien muiden nukkuma- ja herätysaikojen armoilla, mutta prioriteeteistahan se on kiinni. Mun vaakakupeissa edullisuus painaa enemmän kuin nukkumarauha.

Jälleen kerran kieltäydyn kaivamasta esiin kalenteria. Ei sillä ole väliä minä päivänä me mitäkin tehtiin, joten tässä taas tuttuun tapaan reissukuvia kuvateksteineen!


En tiennyt Singaporesta ja ylipäänsä Kaakkois-Aasiasta juuri mitään ennen sinne menoa. Heti ensimmäisenä päivänä opin kuitenkin paljon uutta jo paikallisen akvaarion aulassa, johon oli rakennettu vanhan satamakaupungin historiallinen kauppakatu.


Kauppalaivan sisäpuoli.


Akvaarion kanssa samalta Sentosa-nimiseltä turistikohdesaarelta löydettiin hauska trikkikuvamuseo. :D












Hostellin aamupala oli joka päivä sama: paahtoleipää valinnaisella levitteellä (mansikkahillo, maapähkinävoi, nutella, tavallinen voi tai jokin vihreä tökötti, jota en uskaltanut kokeilla, heh), hedelmiä, sekä kahvia, teetä tai vettä oman maun mukaan.


Jossain museossa käydessä opin, että Singaporen satamassa voisi vuoden minä tahansa päivänä käydä laskemassa ainakin tuhat rahtilaivaa. Singapore on sijaintinsa takia ollut vilkas satamakaupunki jo 1300-luvulta asti.


Käytiin Singaporen maailmanpyörässä, joka vuoteen 2008 asti oli maailman korkein.


Puisto, jonka superpuut havainnollistavat sademetsän puiden korkeutta ja muotoa. Puiden rungoilla kasvoi samoja köynnöskasveja, joita sademetsässäkin kasvaa. Yhdellä köynnöksellä menee monta vuotta kasvaa ylös asti niin, että puun runko jää kokonaan piiloon. Näillä köynnöksillä on siihen vielä matkaa.






Meidän reissun aikana satoi kerran, mutta sillä kertaa tulikin koko taivas alas kerralla. Ei tiedetty yhtään, miten pitkään sade jatkuisi, joten oli pakko jatkaa matkaa kohti museota, johon oltiin menossa. Saavuttiin sitten perille museon portaille läpimärkinä. :D

Tarkistin ennen reissua, miltä tulevan viikon sääennuste näyttäisi, ja petyin aika kitkerästi kun sääennuste lupasi kaatosadetta ja ukkosta joka päivälle. Siis sen lisäksi että olisi +32 lämmintä. Tuskailin itsekseni, että pitikö nyt juuri meidän lomaviikolle sattua vuoden ankein sää. Sitten googlasin ihan silkasta uteliaisuudesta vähän lisätietoa siitä, millainen sää Singaporessa keskimäärin on. Selvisi, että juuri tuollainen. Singaporen, joka on vain 137 kilometriä Päiväntasaajalta pohjoiseen, keskilämpötila pyörii koko vuoden 27-30 asteen kulmilla. Keskilämpötilaa kuvaavassa taulukossa oli lähinnä suora viiva lukuunottamatta huhtikuuta, joka vuoden lämpimimpänä kuukautena tekee viivaan pienen nyppylän ylöspäin. Ilmankosteus on päivittäin tähtitieteellinen ja sateen mahdollisuus on päivittäin korkealla, vaikka käytännössä sadetta ei välttämättä tulekaan.

Näin suomalaisen säänsietokyvylle Singaporen lämpötilat olivat aivan liikaa. Nautin toki lämmöstä ja kestän auringon porotuksen, mutta se tukahduttava, kostea, lämmin ilma tukkii hengityksen - ikään kuin olisi ollut koko ajan puolilämpöisessä saunassa pääsemättä hetkeksikään raikkaaseen ilmaan hengittämään vaikka ilmassa olisikin pieni tuulenvire.




Eläintarhan yösafarin jonossa!

Singaporen eläintarhan eläimet ovat öisin aktiivisempia kuin päivisin, joten niitä kannatti käydä katsomassa pimeällä. Eläintarha järjestää yösafareita, joissa körötellään pienillä kaupunkituristijunan näköisillä avovaunuisilla junilla samalla kun kuunnellaan englanninkielistä selostusta. Varauduin jo etukäteen vähän ahdistumaan pienistä häkeistä, mutta yllätyin iloisesti. Eläintarhan alue oli valtava, ja eläimillä oli häkkien sijaan omat isot alueet siellä sademetsässä. Aitoja ei juuri näkynyt, vaan ainakin leijonien, norsujen ja hyeenojen alueen ympärillä erotin jonkinlaisen vallihaudan, joka sitten ilmeisesti oli tarpeeksi iso, etteivät ne pääse hyppäämään pois alueeltaan. Ehkä metsässä täytyi olla joku aidantapainen tietenkin, mutta mun mieltäni paransi jo paljon se että eläimet eivät vain kulkeneet ympyrää missään minikokoisissa häkeissä. Itse asiassa vain tiikerihäkki taisi olla ihan reippaasti kierretty korkeilla aidoilla, joissa oli ylhäällä vielä sisäänpäin kaarevat verkot. Faktatietoa mulla ei ole, mutta ihan näistä turvatoimista päätellen tiikeri taitaa hypätä ja kiivetä paljon pidemmälle kuin moni muu eläin yhteensä...

Yösafarin aikana koin jonkinlaisen valaistumisen tästä koko reissusta. Istuin pimeässä kärryssä, joka ajeli kapealla tiellä metsän keskellä, ja yhtäkkiä vaan tajusin ajatella, että hei mä olen nyt sademetsässä. Jotenkin se oivallus siitä, että mä elän sellasessa maassa ja ajassa, jossa 25-vuotiaan opiskelijatytön on ihan mahdollista noin vaan lähteä vuodeksi opiskelemaan toiselle puolelle maailmaa, ja matkustaa sieltäkin vielä lomareissulle toiselle - eri puolelle - maailmaa lomalle ihmettelemään jotain sademetsää. Olin juuri aiemmin samana päivänä haaveillut Annin kuullen 1800-luvusta koska silloin naiset käyttivät niin hienoja mekkoja, mutta sillä hetkellä siinä safarikärryssä olin vaan tosi kiitollinen siitä, että olin juuri siinä, juuri silloin. (Tosin tuumasin mä päivälläkin heti perään että on se silti kiva elää tässä ajassa, vaikkapa lääketieteen ja naisten oikeuksen edistymisen kannalta ajatellen...)


Singaporen julkisen liikenteen motivaatiojulisteita Boon Kengin metroasemalla. Kaupungin metrosysteemi on ilmeisesti uusittu ihan tässä jokin aika sitten, mikä kyllä näkyi metron modernissa ilmeessä.



Vähän faktaa: Singaporen pinta-ala on noin 718 neliökilometriä, siis kaupunki on vähän pienempi kuin esim Pälkäne. Tästä huolimatta siellä asuu noin viisi miljoonaa asukasta, minkä ansiosta Singaporen väestöntiheys onkin toisiksi korkein maailmassa. (Hei kuvitelkaa nyt koko Suomen kansa asumaan Pälkäneelle.) Väestö on etnisesti todella kirjavaa. Iso enemmistö eli noin 77% väestä on kiinalaisia. Seuraavat isot ryhmät ovat malajit, joita on 14% väestä sekä intialaiset, vajaa 8%. Pienempiäkin väestöryhmiä on, esim. eurooppalaisten jälkeläisiä on jonkinverran. Kolmannes singaporelaisista on buddhalaisia, viidesosa kristittyjä ja vähän alle viidennes muslimeja. Yksi viidennes on uskonnottomia ja loput prosentit kattavat vielä muutaman muun itäaasialaisen uskonnon. Kansallinen kieli on historiallisista syystä malaiji, jonka lisäksi virallisia kieliä ovat myös englanti, mandariinikiina ja tamili. Etnistä harmoniaa korostetaan kaikkialla yhteiskunnassa koulutuksesta asevoimiin ja asumispolitiikkaan.

Tämä monimuotoisuus oli koko viikon lähellä ja nähtävissä kaikkialla. Huomasin ajatella sitä ensimmäisen kerran kuunnellessani jossain metrossa miten kiinalainen ja intialainen rouva juttelivat mukavia englanniksi, ja samaan aikaan käytävän toisella puolella oli ryhmä tyttökaveruksia, joista joku oli eurooppalaisen näköinen, yhdellä oli muslimien huivi päässä, ja kolmannella punainen täplä otsassa. Aika räikeän erilaista verrattuna Japaniin, jossa usein saatan itse olla ainoa vaaleatukkainen, ulkopuolinen kummajainen koko junanvaunussa. :D


Chinatownin laidalla


Little India - vähän kuin Chinatown mutta Intia-versiona.







Meidän lento takaisin Japaniin lähti Singaporen kentältä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello 1:10 Singaporen aikaa. (Joka muuten pitkästä matkasta huolimatta oli vain tunnin jäljessä Japanin aikaa!) Me lähdettiin hostellilta jo kuuden maissa paikalle tilatulla pikkubussilla, ja oltiin siis jo ennen seitsemää kentällä. Yritettiin tietysti heti päästä eroon laukuistamme, mutta kun lento lähti niin myöhään niin eihän meidän check-in ja baggage drop olleet vielä edes auki. "Tulkaa kymmenen aikaan takaisin", tuli käsky portilta, joten me leiriydyttiin lentokentän aulannurkkaan tuskailemaan pistorasioiden puutetta ja kaupunkiwifin toimimattomuutta. #firstworldproblems


Puolitoista tuntia odottelua takana, kaksi ja puoli edessä. Ilme kertoo fiiliksen.



Lopulta päästiin pudottamaan laukkumme pois ja siirtymään lentokentän toiselle puolelle. Siellä sankarina järjestin meille lopulta nettiyhteyden (siis hain infopisteeltä salasanan asiakaswifiin, haha) ja löydettiin itsellemme mukava sähköpistokkeilla varustettu oleskelutila viimeiseksi pariksi tunniksi. Kyllä siinä jo kelpasi! :D




Pienet asiat tekee niin onnelliseksi... Ennen kaikkea se, että tavallinen suomalainen sähköjohto sopii myös Singaporelaisiin pistokkeisiin!

Paluulento oli esim. sata kertaa parempi kuin tulolento. Siis tokihan edelleen laskeuduttiin Taipeissa (ja vähän sählättiin siellä ennen kun löydettiin se lähtöportti uudestaan), mutta tällä kertaa tiesin mitä odottaa, sain nukuttua koneessa ihan hyvin, ja lennon pisin matka oli jo lennetty Taipeihin päästessä. Lisäksi ymmärsin ottaa pahoinvointilääkkeen ihan reippaasti ajoissa Singaporen kentällä, enkä voinut koko matkana yhtään huonosti! Järki olisi ehkä tullessakin voinut neuvoa tekemään samoin, mutteipä neuvonut vaan tullessa otin sen vähän viimetippaan. Oma moka. Oltiin siis Taipeissa aamuviideltä, ja sen jälkeen matka Osakaan oli enää vähän "plääh" sen sijaan että olisi ollut ihan järkyttävän hirveää! :D

(Onko vielä jollekin epäselvää mun suuri inhoni lentomatkustusta kohtaan?)

Viikko Singaporessa oli uusi, erilainen, hieno, valaiseva, opettava, jännittävä... sanoja on monia. Japani on ollut mulle niin tuttu jo niin monta vuotta, että tässä maassa ei ole mulle enää mitään eksoottista ja mystistä. Tietenkin Japanissa on paljon asioita joita en tiedä, mutta niin on esim Virossakin. Mun silmissäni Norjassakin on jo enemmän jännittävää salaperäisyyttä kuin Japanissa... Siihen verrattuna Singapore oli jotain ihan erityistä! Kuten mainitsin aiemmin, en tiennyt siitä maailman nurkasta yhtään mitään sinne mennessä. Tällä reissulla kierrettiin useampi museo, joissa opin Singaporen historian lisäksi myös Malesian ja muun Kaakkois-Aasian historiasta. Nyt tiedän vähän, ja ymmärrän myös sen, miten valtavan paljon lisää opittavaa olisi.

Oli hienoa käydä reissussa, mutta oli myös kivaa palata kotiin viileään, tuttuun Japaniin! Niin suhteellisia asiat on, haha.



Viime viikonloppuna oli viimeinen Kobe-viikonloppu Nakain perheen luona. Oli niin ihana päästä pitkästä aikaa käymään, kun edellinen kerta oli joskus talvella. Samalla oli aika haikeaa tietää koko ajan että viimeistä kertaa siinä oltiin. Mayu oli tehnyt mulle ihanan kuvakollaasin vuoden aikana otetuista valokuvista, enkä tietenkään itkupillinä osannut olla itkemättä sen saadessani. ♥




Nakait olivat varanneet jopa kakun ihan mua ajatellen! Näytti synttärikakulta ja sovittiin että voi se olla mun synttärikakku, vaikka ne juhlat menivätkin jo helmikuussa.



Sunnuntaina lähdettiin käymään Koben eteläpuolella olevalla Awajin saarella, siis sillä samalla, jolla vietin keväällä 2012 kuukauden vapaaehtoistyössä suomalaisten lähetystyöntekijöiden lapsenvahtina! Koko vuoden olin täällä haaveillut että ehtisin käydä Awajilla taas muttei tullut lähdettyä, niin oli ihanaa nyt päästä Nakaiden kanssa sinne. Varmasti kivampaa kuin yksin olisikaan ollut!


Ensin käytiin tietenkin katsomassa Sumoton vanhaa kirkkoa. Sumoton seurakunnan oma uusi kirkkorakennus tosin valmistui jokin aika sitten, joten nykyään vanha kirkko oli jo jonkun vieraan ihmisen koti. Oli silti kiva päästä käymään pihassa!




Sumoto-shi


Sumoton linna

Keväällä 2012 multa jäi jostain syystä näkemättä Sumoton linna, joten ajeltiin nyt vuoren laelle tuota nähtävyyttä katsomaan. Ikää linnakkeella on yli neljäsataa vuotta, tosin nykyinen torni on kokonaan uusittu vanhan tilalle 1928. Linnaksi sitä kutsutaan, vaikka tottapuhuen itse rakennus on lähinnä pikkuruinen, suurilla muureilla ympäröity vartiotorni. Ei ehkä ollenkaan niin mahtava kuin vaikkapa Osakan tai Himejin isot linnat, mutta siitä huolimatta mun mielestä Sumoton linna oli tosi kiva paikka käydä eikä ollenkaan jäänyt isompiensa varjoon. Moni muu linna on nykyään kaupungin keskellä. Sumoton linna sijaitsee vuoren huipulla pienen kaupungin laidalla, joten maisemat sen mukaiset. Ruohikkoinen rinne oli vihreä ja raikas, ja toi mulle vähän mieleen Hämeen linnan pihan. Kiemurtelevat muurit oli omalla tavallaan nekin vaikuttavat.





Seuraava kohde Sumoton jälkeen oli Awajin saaren eteläkärjessä oleva iso Naruto-silta, josta tekee turistinähtävyyden sillan alle vuoroveden aikaan ilmestyvät suuret vesipyörteet. Me satuttiin paikalle juuri päivän parhaaseen aikaan ihailemaan vesipyörteitä. Samalla syötiin lounaaksi maukkaa sipulihampurilaiset. Awajin saaren tunnetuin vientituote on valtavan isot, makeat sipulit (sen opin jo keväällä 2012! :D), joten turisteille tarjoillaan mielellään sipulia kaikessa muodossa. Esim keitettynä, paistettuna, kuivattuna, friteerattuna, jauhettuna, kastikkeena, hyytelönä...


Seuraava pysäkki: senbei-tehtaanmyymälä. Senbeit ovat riisijauhosta tehtyjä suolaisia, kovia keksejä joita japanilaiset tuntuvat rakastavan. Makuvaihtoehtoja oli tarjolla tusinoittain.


Tekeekö mieli syödä? Näiden hiiltyneennäköisten senbeiden purkissa luki 'ikasumi'. Ika on yhdenlainen kalmari, ja sumi puolestaan tarkoittaa hiiltä, miltä keksit kyllä näyttivätkin. Maku oli väristä huolimatta hämäävästi ihan samanlainen kuin tavallisissa kekseissä.




Senbei-tehdas


Heihei Nakain talo! Toivottavasti pääsen taas joskus käymään. ♥

Viimeinen kouluviikko alkoi varsin kiireisenä. Virallisesti meidän koeviikko (lue: koekolmepäivää) oli viime perjantai sekä tämän alkavan viikon maanantai ja tiistai. Käytännössä kuitenkin pieniä kokeita oli siroteltu koko viime viikolle, kuten jo ihan alussa mainitsinkin. Kertauksen vuoksi: mulla oli maanantain japaninkurssin puhekoe sekä torstaina kanjien lukukoe, historianesseen palautus ja viimeinen koto-esitys. Perjantaina oli japaninkurssin viimeinen koe ja huomenna iltapäivällä seuraavat historiankoe ja varsinainen iso kanjikoe.

Kokeiden jälkeen kipitän kiireenvilkkaa kotiin pakkaamaan tavaroitani, sillä muutan tästä kämpästäni Elinan ja kavereiden kimppakämppään loppuviikoksi. Ensi viikon aikana siivoan tämän kämppäni minkä jälkeen saan täältä sähköt, veden ja kaasun poikki, ja sitten palautan avaimen vuokraisännälle. Tasan viikon päästä tähän aikaan (myös Suomen aikaa!) olenkin jo Suomessa, luultavasti autossa matkalla Helsinki-Vantaalta Kangasalle! ♥ ♥ ♥

Siihen mennessä lähtövalmistelut sujuivat aika kivuttomasti. Kana, mun speaking partnerini, soitti sähkökaasuvesiroskafirmoille ja järjesti ne asiat mun puolestani kuntoon. Roskien kanssa täytyi tosin vähän säätää.

Isoja (futonit/huonekalut) tai muuten erityisiä (elektronikka/patterit/kattilat jne) roskia ei saa viedä katokseen tavallisena roskapäivänä, vaan pitää soittaa erikseen roskafirmalle ja varata aika jolloin ne tulevat hakemaan nämä spesiaaliroskat. Ainoa heille tässä kuussa sopiva päivä oli 18.5. Hetken nikottelin tätä koska "öö millä mä nukun vielä seuraavan viikon jos nyt pitää heittää futon pois??" Mutta sitten pakkasin ainakin kaiken muun siihen kuormaan menevän ajoissa pois. Olen mä ennenkin futoneita heittänyt tavalliseen roskiin, niiden kohdalla kyse on vain siitä että mahtuuko ne 45l roskapussiin. Ja meneehän ne kun vähän pakottaa. Tai paljon. Kun narulla sitoo tiukaksi rullaksi jä väkisin änkee, koittaen siis samalla varoa ettei säkki hajoa pahasti. Tämä futon pitää vaan sitten mahduttaa niihin viimeisiin roskiin, jotka vien ulos ensi torstain roskapäiväksi. Samoin olin vähän pahis ja säästin itselläni vielä yhden kattilan että saan edes jotain ruokaa laitettua. Sinne se tulee menemään samaan roskapussiin muun tavaran kanssa. Se pitää ehkä vaan vähän piilottaa pussiin, jottei roskakuski jätä pussia hakematta luvattoman esineen takia.

Vähän tää on ehkä moraalisesti ja kierrätyksellisesti arveluttavaa, mutta enpä mä tiedä mitä muutakaan tekisin. Suomessa osaisin viedä tavaroita kirpparille, täällä ei aika ja kielitaito riitä tuollaiseen säätämiseen. Ylipäänsä tuntui tosi pahalta heittää ihan hyvä korihylly ja ehjiä, puhtaita astioita yms pois, mutta tarjosin kaikkea jo vaihtareiden facebook-ryhmässä eikä kukaan tarvinnut tai halunnut mitään näistä tavaroista, joita en Suomeen voi kantaa. Vuokraisännän ohje oli että anna kavereille tai heitä pois. Ottaa luonnolle, mutta vaihtoehtoja ei juuri ole. Tämän jälkeen täytyy ehkä olla ekstra-eko sitten Suomessa että vaiennan tän kolkuttavan omantunnon ja maailmantuskan. (Taitais myös olla viisasta keskittyä vain junamatkailuun tässä lähivuosien aikana, sen verran jäätävänkokoinen hiilijalanjälki mulla täytyy jo näiden lentomatkojen jälkeen olla...)






Randonm koulumatkalta napattu arkikuva. Ehkä tätäkin tulee jossain vaiheessa vielä ikävä?

Ai niin, vielä oli jäljellä yksi japanilaisen yhteiskunnan ylistyslaulu. Muistatteko, kun syksyllä oli jo ensimmäisellä viikolla puhetta siitä, että Japani on maa, jossa mikään ei ole mahdollista mutta kaikki silti jotenkin järjestyy? Nyt olis taas syytä tämän lauseen osoittaa itsensä todeksi.

Viime syksynä au-niminen puhelinfirma tuli meidän yliopistolle markkinoimaan vaihtareille puhelimiaan ja nettiliittymiään. Me Elinan kanssa ostettiin itsellemme silloin Pocket Wifit. Oli ne ärsyttävän kalliit ja kirpaisi alussa vähän, mutta ainakin mulla wifi on toiminut koko vuoden niin moitteettomasti etten viitsi siitä enää valittaa. Sinä ostopäivänä meille kuitenkin markkinoitiin asia niin, että normaalisti nettiliittymän katkaisu maksaa aika paljon, mutta "kun käytte nimenomaan 22.5. katkaisemassa nettinne, niin hinta on 0 yeniä! Katkaisun voi tehdä missä tahansa au:n myymälässä!" Noh, me pistettiin päivämäärä kalenteriin ja tyytyväisenä on nyt vuosi käytetty nettejämme.

Tänään siis vietiin nettipalikkamme lähimpään au-myymälään ja selitettiin asiamme. Tyttö katsoi meitä aika hämmentyneenä ja sitten anteeksipyytävänä. Kyllähän hän voisi meiltä netin sulkea, mutta se maksaa noin 15 000 yeniä. Siis noin 120 euroa. Selitin että joo ymmärrän että yleensä se on kahden vuoden kytky jonka keskenkaiken purkaminen sit maksaa paljon, mut meillä oli tää erityinen sopimus. Hän ei ollut kuullut tälläisestä sopimuksesta, mutta kun sanoin että ollaan Kansai Gaidain vaihtareita niin hän piristyi ja neuvoi meitä menemään toiselle, Hirakatan aseman viereiselle myymälälle, koska se on kuulemma se myymälä jonka väki aina käy Gaidailla nettejä myymässä. No selvä, mentiin sinne.

Toisessa myymälässä meille kerrottiin että kyllä netti voidaan sulkea, mutta se maksaa 15 000 jeniä. Kukaan ei tiennyt mitään mistään erityissopparista.

Intin takaisin että ei kun meille kyllä sanottiin erilailla. Muistin että mulla on mielestäni valokuva siitä au-miehen näyttämästä powerpointista, jossa tämä tarjous esiteltiin. Mitään ei selvästi ollut tehtävissä kaupalla, joten todettiin että käydäänpä kotona hakemassa se valokuva mun tietokoneelta kännykälle. Busseiltiin lounaan kautta mun kämpille ja sitten takaisin au:lle. Tällä kertaa sentään saatiin jotain muutakin palvelua kuin eivoimitään. Meitä tuli palvelemaan hädin tuskin meidän ikäinen poju, joka sanoi olleensa syksyllä koululla juuri näitä nettejä myymässä. Tarkasteli sitä mun powerpointista ottamaani valokuvaa pitkään ensin keskenään, sitten työkavereiden kanssa. Sitten puhui puoli tuntia puhelimessa jonkun kanssa ja koitti selvittää asiaa. Mulle jäi se käsitys että hän ei sentään epäillyt meidän puhetta tästä meille luvatusta erityissopimuksesta, hän ei vaan voinut tehdä asialle yhtään mitään. Lopulta, liki tunnin odottelun jälkeen, hän antoi meille käyntikorttinsa ja pyysi tulemaan tiistaina tai keskiviikkona uudestaan. Lupasi selvittää asian siihen mennessä. Mitäpä me voitiin muuta tehdä kuin ottaa kortti ja kiittää ja lähteä.

Teki mieli vähän kiljua ja hakata päätä seinään. Mitä selvittämistä siinä edes voi olla? Poju oli tosi ystävällinen ja mukava, ja kyllä ihminen saa kujistella, mutta musta oli aika heikko esitys firmalta itseltään että ihan oikeasti siellä ei kukaan tuntunut tietävän että tällaisia nettiliittymiä on edes myyty, puhumattakaan siitä että voisivat vain katsoa valokuvasta että jaha näköjään on, tehdäänpä siis niin kuin teille on luvattu. Ei ole meidän moka, jos heillä on järkätty vaihtareille diilejä jotka on ristiriidassa firman tavallisten käytänteiden kanssa. Tällä hetkellä lähinnä hirvittää, että mitäs jos meille tiistaina sanotaan että joudutaan lopulta kuitenkin maksamaan, koska kerran sopparia ei lopetettu nyt 22. päivä niin kuin piti. Toisaalta Poju sanoi itse olevansa töissä silloin, ja saa musta olla aika kova pokka sillä jos pystyy sitten meille sanomaan että ei voi mitään kun tulitte vääränä päivänä.

Kyllä mulla nyt rahaa olisi sen netin katkaisuun, ei tää siitä ole kiinni. Mut ihan periaatteesta tässä nyt kiukutellaan aiheesta. Tai siis että onhan tää nyt joko todella häijyä huijausta tai todella jäätävää sähläystä firmalta. Toisaalta taas kerran mietin että miksi edes yllätyin. Sähkökaasuvesiroska-asia meni varmaan aivan liian helposti kun Japanin täytyy näin muistuttaa meille, miten raastavaa täällä on koittaa hoitaa mitään asioita ulkomaalaisena.

Tuntuu niin typerältä että pitää oikein erikseen taistella siitä että saa suljettua netin, josta ei oikeastaan haluaisi luopua ellei olisi pakko.

Tiistaina siis takaisin au:lle. Pitäkää meille peukkuja pystyssä... Suomessa osaisin inttää vastaan, puolustaa oikeuksiani ja vaatia eteeni jotakuta vähän päätäntävaltaisempaa työntekijää jonka kanssa asioida, mutta kaikesta vuoden aikana tapahtuneesta kehityksestä huolimatta mun kielitaitoni rajat tulevat kuitenkin vielä vastaan aika äkkiä. Menin tänään sulkemaan nettiliittymää tietämättä miten sanotaan japaniksi "haluan sulkea nettiliittymäni". Nyt tiedän.



Loppupiristykseksi kuva muutaman päivän takaisesta umeshu-trippipurkista. Naurattaa katsoakin tätä. Niin söpö ja hempeänvärinen! Ei taitais Suomessa tulla kuuloonkaan että näin mehutölkin näköinen purkki olisi kaupassa lapsen nenän korkeudella alahyllyllä, myynnissä noin yhden euron hinnalla, kun sisältö on kuitenkin 8% alkoholia, heh. (Ikärajavalvonnaksi muuten riittää, että täppää sormella kassan kosketusnäytössä näkyvää nappulaa, jossa lukee että "Vakuutan olevani täysi-ikänen." Perus Japani. :D) TJ7